Scroll down for English text
Heinäkuussa matkasimme länsinaapurin maille, Pohjois-Ruotsiin. Meillä oli tavoitteena huiputtaa Ruotsin korkein vuori Kebnekaise, mutta olimme huolissamme vallitsevasta säästä. Säätiedotuksen mukaan oli luvattu paljon sadetta ja huonoa näkyvyyttä. Mietimme jopa vaihtoehtoja meidän suunnitelmiin, mutta päätimme kuitenkin käydä paikan päällä katsomassa tilannetta.
Hyppäsimme perjantai-iltana autojunaan Helsingissä ja matkasimme yön läpi kohti Oulua. Kun olimme purkaneet auton junasta, suuntasimme kohti Haaparantaa ja siitä edelleen kohti Kiirunaa. Kiirunassa hankimme viimeiset ruokatäydennykset, ja ajoimme vaelluksen alkupisteeseen Nikkaluoktaan. Kello oli jo yli viisi kun olimme vaihtaneet vaelluskamppeet päälle ja rinkat heitetty selkään. Sää oli kolealla puolella ja pilvinen, mutta poutainen. Ensimmäisen päivän urakka olisi n. 19 km ja se toisi meidät Kebnekaisen tunturiaseman lähettyville.
Ensimmäiset 6 km olivat helpohkoja ja polku muistutti lanattua mönkijätietä. Tien loppupäässä oli venekuljetuksen laituripaikka sekä uudehko ravintola. Venekuljetuksella olisi voinut säästää 6 km tallustamista, mutta 30 euron hinta ei meitä houkutellut. Tästä tie muuttui poluksi, ja paikoin aika mutaiseksi ja kivikkoiseksi. Pidimme matkan puolivälissä ruokatauon ja huomasimme samalla että hyttysiä oli jonkun verran liikkeellä… 18 km jälkeen olimme jo Kebnekaisen tunturiaseman lähettyvillä. Kello oli jo ehtinyt vierähtää seuraavalle vuorokaudelle ennen kuin olimme pystyttäneet teltat. Teltanpystytyksestä tuli kiire kun taivaalta oli ruvennut tippuamaan vettä. Vettä ropisi teltankankaalle läpi yön.
Aamulla heräsimme myöhään, mutta kuumuus pakotti meidät lopulta valveille. Keli oli aurinkoinen ja tuuleton. Aivan! Säätiedotukset eivät olleet pitäneet paikkansa! Meille tämä oli upea yllätys! Päätimme siis lähteä huiputtamaan, koska emme voineet antaa tällaisen tilaisuuden mennä sivun suun. Pääsimme matkaan klo 11. Pidimme lounastauon ennen ensimmäistä kunnollista nousua. Polku muuttui paikoin kivikentäksi, mutta reitti oli hyvin merkitty maastoon punaisilla maalitäplillä. Nousimme Vierramvaren huipulle joista näimme tulevan koitoksen nousevan vielä korkeammalle. Laskimme alas Kaffedaleniin jossa täydensimme vesipullot ennen viimeistä nousuosuutta. Kun saavuimme Kebnekaisen huipulle oli sää vielä aurinkoinen ja tuuleton. Olimme ylhäisessä yksinäisyydessä huipulla, joten meillä oli hyvin aikaa ikuistaa hetkeä kameroilla. Alastulomatkalla pidimme vielä pidemmän ruokatauon Vierramvaren huipulla, ennen kuin pääsimme takaisin leirillemme klo. 03.00.
Seuraavana päivänä nukuimme pitkään. Teltoissa oli kumminkin liian kuuma, joten raahasimme aikaisin aamulla makuualustat ulos raittiiseen ilmaan. Kun olimme loikolleet tarpeeksi, kävimme tunturiasemalla yhdellä kylmällä juomalla, ja palasimme leiriin päivällisaikohin. Päivällisen jälkeen purimme leirin ja suuntasimme kohti Nikkaluoktaa. Pystytimme teltat kun olimme kävelleet matkasta noin puolet. Aamulla jatkoimme ja saavuimme Nikkaluoktaan puolenpäivän jälkeen. Tästä alkoi kotimatka autolla kohti Etelä-Suomea.
In July, we traveled to northern Sweden. We were aiming to summit Sweden’s highest mountain Kebnekaise, but we were concerned about the prevailing weather. According to the forecast, we were going to have a lot of rain and bad visibility. We even thought about alternatives to our plans, but we decided to go ahead and go for Kebnekaise region.
Frida Pelin 